Se katselee minua kiinnostuneena korkeuksistaan. Silmien väliin lohkeaa suuri ryppy ja se kohentaa valuvia silmälaseja etusormella.
Tuijotan takaisin, hievahtamatta, hiljaa hengittäen ja odottaen sen seuraavaa liikettä.
Se pitää katseensa minussa - odottaen minun kai singahtavan karkuun - ja kaivaa laukustaan kumikäsineet ja hoikat metalliset pihdit.
"Näinkö tässä käykin", huokaisen raskaasti ja annan sen nostaa minut pihdeillään.
"Jännä otus olet", se jylisee ukkosäänellään, näen kuvajaiseni silmälaseista heijastuneina.
Kiukkuinen ilmeeni tuskin hätkäyttää.
Se nostaa minut laakeaan petrimaljaan, jonka seinämää vasten nousen etujaloillani, kuin kokeeksi, vaikka tiedän etten kykenisi kiipeämään lasin liukasta pintaa pitkin.
"Tallessa", se jylisee taas ja loksauttaa kannen kiinni.
Oma hengitykseni kaikuu häiritsevästi maljan sisällä.
No comments:
Post a Comment