letkujen ja
veitsien keskellä
Steriilisti, antiseptisesti
vaikka kuolin
jo kauan
sitten
Kiristelen leukaperiäni
isältä perittyjä
Väännän tiukkaakin tiukemmalle
Niin että
korvissa
soi
A (photo)blog about life, love, loss, living.
Astonishing.
The kind of judgement and critique I place on myself,
I wouldn't take on my worst enemies.
Pimeimpään aikaan ei tarvinnut edes kaihtimia. Nyt valoa valuu kasvoille heti varhaisesta aamusta. Se tulee ylle suurina lohkoina, kuin pakkasen kovettamasta kinoksesta voi leikata kädellään siivuja. Päätän mennä valoa kohden, koska pimeässä kadotan ääriviivani(kin).
Tulet ja kiedot kätesi vyötärölleni. Haistan makean alkoholin tuoksun hengityksestäsi kun kikatat kaulakuoppaani "I still love you". Äänessäsi kuplii nauru ja asentosi on kukkoileva, mutta et katso silmiini. Olet jossain muualla ja edessäni seisoo alter egosi neiti Humala. Se sama neiti sylki lasinsirpaleen teräviä sanoja, mutta oli aina rehellisempi kuin sinä koskaan.